työnohjaus
KEHITÄ TYÖTÄ JA JOHTAMISTA TYÖNOHJAUKSELLA
Monet ottavat itselleen personal trainerin tsemppaamaan fyysisen kunnon parantamisessa, mikä on toki hieno asia. Usein unohdetaan työnohjaaja – työn tekemisen, johtamisen ja yhdessä työskentelyn sparraaja. Miksi? Keskustelut hyvän työnohjaajan kanssa vaikuttavat organisaation tulokseen ja työtyytyväisyyteen ja kehittävät esihenkilöä hänen yksilöllisissä tarpeissaan.
Tarjoan työnohjausta yksin tai ryhmässä. Työnohjausta käytetään työhön, työyhteisöön tai johtamiseen liittyvien asioiden luottamukselliseen kehittämiseen. Työnohjaus on tavoitteellista, vuorovaikutuksellista ja sitoutunutta toimintaa. Keskustelut liittyvät aina työhön tai johtamiseen ja sopivat erinomaisen hyvin myös muutostilanteiden selkeyttämiseen, työyhteisöjen kehittämiseen, henkilöstön sitouttamiseen tai itsensä ammatilliseen etsimiseen. Tapaamiset ovat yleensä 4–6 viikon välein asiakkaan toiveen mukaan.
”Suosittelen Tarjaa työyhteisön työnohjaajaksi. Kokeilimme Tarjan ryhmätyönohjausta meidän 8 hengen ryhmälle. Totesimme hyväksi ja jatkamme työskentelyä Tarjan kanssa säännöllisesti kerran kuukaudessa.” Työttömyyskassa, johtaja
”Tarja ohjaa keskustelua taitavasti, herättää luottamusta niin, että ihmiset uskaltavat puhua ja avautuakin. Suosittelen Tarjaa ilomielin.” Julkinen sektori, varhaiskasvatuspäällikkö
”Ihana saada keskustella Sun kanssa. Minulle tulee aina parempi olo. Saan ideoita omaan työhöni.” Julkinen sektori, opettaja
Kysy lisätietoja tai pyydä tarjous!
YHTEYSTIEDOT
Sähköposti
tarja.turunen@cudia.fi
Puhelin
+358 50 593 6202
Toimin koko Suomen alueella joko kasvotusten tai etänä nettiyhteyden välityksellä.